Jokivarressa voidaan jälleen iloita, kun yksi sarjan parhaista kiekollisista puolustajista jatkaa Et-Pon paidassa tulevalla juhlakaudellakin. Tämä 24-vuotias Pellon Kiekon kasvatti on todella taitava ja pelirohkea puolustaja, jonka päätä ei huimaa tiukimmissakaan paikoissa miehen rajattoman itseluottamuksen ansiosta. Pellossa kiertävän legendan mukaan syynä tähän on se, että ”Totsi” tippui nuorena poikana paikallisen Velhon taikajuomapataan, josta tämän tukkaan tarttui rajaton määrä itseluottamusta. Lieneekö tässä syy, että mies taistelee myös Suomen Jääkiekkoliiton alaisten sarjojen pisimmän takatukan tittelistä.
Marjetalta löytyy työkalupakistaan huikeat kiekolliset taidot sekä hyvä pelisilmä, jonka ansiosta mies keikkuukin vuodesta toiseen sarjan puolustajien pistepörssin kärkisijoilla. Miehen vyöltä löytyy kokemusta myös Suomi-Sarjasta Oululaisen Laser HT:n riveistä. Sympaattisen ja aina iloisen Marjetan pelityyli on viihdyttävyydeltään omassa kastissa ja mies nostattaakin epäortodoksisen rohkeilla kiekollisilla ratkaisuillaan monesti niin katsojien, kuin valmentajankin sykettä. Numerolla #55 pelaava Tuomas Marjeta lukeutuukin yhdeksi kiekollisesti parhaista ja rohkeimmista kyseisellä numerolla pelaavista suomalaisista puolustajista ja Varsinais-Suomen suunnalta kuuluneiden huhujen mukaan muuan entinen RR55 koki todella kovia paineita tästä ja päätyi vaihtamaan numeroaan tulevalle kaudelle.
Pukukopin viulunsoittovastaavan tehtäviä hoitava Marjeta lukeutuu myös yhdeksi sarjan hitaimpien varusteiden poisottajien joukkoon, ja joten tulevallakin kaudella joukkuekavereilla tulee olemaan hauskaa pukukopissa.
09.09.2023 23.55 | Osta oma kausikorttisi tästä kaudelle 2023 - 2024 |
09.09.2023 13.12 | Kauden 2023 - 2024 kotiottelut |
08.09.2023 17.09 | Jatkosopimuksia |
04.09.2023 13.35 | Edustusjoukkueen ensimmäiset sopimusjulkistukset |
08.04.2023 20.10 | Mestaruuspaitojen huutokauppa! |
20.03.2023 23.20 | Et-Po 72 mestariksi Kakkosen pohjoislohkossa |