Edustusjoukkueen kauden 2024/2025 kotiottelut
Etelä-Portimo -72 ry Julkaistu: 06.10.2024 08.59

Edustusjoukkueen kauden 2024/2025 kotiottelut

Tulevan kauden kotiottelut

Kaudella 2024/2025 pelataan 26 runkosarjan ottelua, joista puolet kotikaukalossa Ainiovaarassa. Ottelumäärä kasvaa edelliskauden 22 runkosarjan ottelusta 4 ottelulla. Tämä tarkoittaa myös lisääntyneitä kotiotteluita, joita on yhteensä 13 kappaletta. Sattuneista syistä hieman muita myöhemmin alkavan kauden kotiottelut ovat nähtävillä alla olevassa kuvassa. Runkosarjan ensimmäinen kotipeli on lauantaina 19.10. Limingan Kiekkoa vastaan, joka on myös perhepeli.


Perhepeli

Kauden ensimmäinen kotiottelu Limingan Kiekkoa vastaan lauantaina 19.10 klo 16.00 on perhepeli, johon jaetaan kaikille Ylitornion kunnan päiväkotilapsille ja alakoululaisille ilmaislippu, jolla lapsi sekä 1 kpl aikuisia pääsevät yhdessä ilmaiseksi katsomaan kyseistä ottelua.

Pääsyliput ja kausikortit:

Tulevan kauden 2024/2025 pääsylippujen hinnat pysyvät samana, kuin viime kaudellakin, mutta lisääntyneen pelimäärän lisäksi kausikorttien hintaa on korotettu maltillisesti 10€:lla sekä aikuisten kausikortissa, että nuorisolle (12 - 17 vuotiaat) tarkoitetussa kausikortissa. Alla listattuna pääsylippujen hinnat:

- Aikuinen 8€
- Nuorisolippu 6€ (12 - 17 vuotiaat)
- Lapset Ilmaiseksi (alle 12 vuotta)

TIHC-kotiotteluiden pääsyliput:
- Aikuinen 10€
- Nuorisolippu 6€ (12 - 17 vuotiaat)
- Lapset Ilmaiseksi (alle 12 vuotta)

Kausikorttien hinnat:

Aikuinen 59€
Nuoriso (12 - 17 vuotiaat) 49€

Kausikortteja on mahdollisuus ostaa tämän uutisen alareunan tilauslomakkeen kautta tai Gulf Aavasaksalta, Kelloliike Kuituselta sekä Seo Ylitorniolta. Kausikortteja voi ostaa myös olemalla yhteydessä Edustusjoukkueen manageriin Juha Heikuraiseen: Puh: +358 40 8428593 tai sähköposti: edustusjoukkue@etpo72.com.

🔵🔴⚪

#etpo72
#voimapohjoisen

#VOIMAPOHJOISEN


Lapin vanhin jääkiekkoseura, since 1972. 
| Et-Po 72 ry | Ylitornio | 1972 - 2022 |